VEGAANINEN SOLI-KANSANKEITTIÖ HELSINGISSÄ

-

maanantai 14. kesäkuuta 2010



Paistele vastaan taas keskiviikkona 16.6!


Contra La Mat

Espanjassa yksityinen - entinen valtion - sähkönsiirtoverkostoyhtiö REE (Red Electrica Española) rakentaa 400 kilovoltin korkeajännitelinjaa Ranskasta Espanjaan. REE:n Molt Alta Tension (MAT)-korkeajännitelinja on Euroopan pisin ja on oletettavaa, että yhtiöllä on pyrkimyksiä laajentua myös Afrikkaan. Korkeajännitelinjan tarpeellisuutta perustellaan muun muassa sähköntuotannon turvaamisella turistikylille sekä satunnaisten pitkien sähkökatkosten välttämiseksi.

Alueen asukkaat kokevat korkeajännitelinjan uhaksi ympäristölle ja terveydelle sekä hyödylliseksi vain kapitalistiselle kulutusyhteiskunnalle. MAT-sähkölinjaa vastaan järjestettiin infokampanja jo pitkään, mutta alueen ihmisistä tuntui, että se ei riitä. Niinpä lokakuun 17. päivä 2009 noin 50 ihmisen joukko saapui korkeajännitelinjatornin 114 hakkuuaukealle ja valtasi sen.

Valtaus sijaitsi Sant Hilari Sacalm kylän läheisyydessä 1000 kilometrin korkeudessa Barcelonan pohjoispuolella. Jo muutamassa viikossa puihin kohosi useita sänkyjä ja olohuonetasanne. Maantasolle rakennettiin yhteiskeittiö, infopiste, varasto ja useita hidasteita häätöä varten. Viidessä kuukaudessa metsässä jaettiin tietoja ja taitoja, sekä sinne ehti rankentua koti useille ihmisille. Normaalin päivärytmin – kuten rakentamisen, kiipeilyn tai ruoanlaiton - ohella siellä järjestettiin erilaisia työpajoja, tapahtumia ja juhlia.

Valtaus päättyi 24.3.2010, kun aamulla kello seitsemän noin sata poliisia hääti paikalla olleet yhdeksän ihmistä. Häätö kesti 8 tuntia ja sen aikana tuhottiin ihmisten kodit, mutta “ei taistelutahtoa”. Valtaajien mielestä häätö osoitti selkeästi kenen puolella Espanjan valtio tässä asiassa seisoo, ja kuinka paljon se pelkää tavallisten ihmisten toimintaa ja mielipiteitä.

Nyt kahdeksan ihmistä on syytettynä valtauksesta ja he tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen. Kaikki tapahtuman mahdolliset tuotot menevät Contra la mat projektin hyväksi.


Menu:

Kasvispihvit + anarkastike

Perunapapusalaatti

Raparperipiirakka

Tuoreita sämpylöitä + levite

Tervetuloa!

Sosiaalikeskus Sataman osoite on Kyläsaarenkatu 11, Helsinki.

Satama sijaitsee n. 500 m kävelymatkan päässä Kalasataman metroasemalta pohjoiseen Hermannin rantatien ja Agroksenkujan risteyksessä. Paikalle pääsee myös busseilla 56 ja 68.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti